Olen ollut yhteydessä useampiin kuin yhteen nationalistipiireissä liikkuneista soluttautujista. Eräs heistä, naispuolinen, suostui haastateltavaksi hauskalla salanimellä Hillevi Hiirihaukka. Hillevi Hiirihaukan haastattelu auttaa saamaan Kukkamaijan hieman ronskilla otteella maalaillun freskon oikeisiin mittasuhteisiinsa. Hillevi Hiirihaukka on sitä mieltä, että “Suomettamisen surkea suo” antaa yleisesti ottaen osuvan kuvan kansallismielisten piirien henkisestä tilasta, jos kohta se ehkä liioitteleekin hieman.
JN: Toimit melko aktiivisesti nationalistipiireissä parinkin vuoden ajan. Kerropa mikä sinut toi niihin.
HH: Mielestäni olen hyvin tyypillinen tapaus. Kansallismieliset piirit houkuttelevat nuoria, lahjakkaita ihmisiä puoleensa julistamalla, että poliittinen korrektius estää vapaan keskustelun maahanmuuttokysymyksistä ja että nämä asiat tulee nostaa tapetille. Tämä on ensivilkaisulla hyvinkin uskottava väite ja tähän halpaan minäkin menin.
JN: Tulit kuitenkin siihen johtopäätökseen, että väite oli valhetta ja hämäystä.
HH: Aivan. Nationalistien “maahanmuuttokriittisyys” ei tarkoita sitä, että maahanmuuttopolitiikka nostettaisiin asiallisen keskustelun aiheeksi ja ryhdyttäisiin esittämään rakentavia, selkeitä ehdotuksia politiikan suunnan muuttamiseksi. Todellisuudessa nationalistien tarkoitus on tukahduttaa keskustelu kokonaan ja leimata kaikki toista mieltä olevat jonkinlaisen maailman tuhoamiseen pyrkivän salaliiton edustajiksi. Jos pyrkii esimerkiksi sovitteleviin ehdotuksiin tai esittää puhtaasti retorisen kysymyksen, voisiko jollakulla toisen leirin edustajana pidetyllä olla jotain järkevääkin sanottavaa, joutuu välittömästi ilkeilyn, solvaamisen ja suoranaisen terrorin kohteeksi. Kysymys ei ole poliittisesta neuvottelusta eikä sovittelusta, vaan valon lasten taistelusta pimeyden lapsia vastaan.
JN: Vertaat nationalisteja uskonlahkoon.
HH: Kyllä. Nationalistit eivät yritä vaikuttaa avoimesti yhteiskunnan osana, vaan salailevat toimintaansa. Heidän järjestökenttänsä on tarkoituksellisen höllästi organisoitu ja hajanainen, jotta liikkeen ääriainekset – ne, jotka ovat valmiita syyllistymään rikollisiin tekoihin – eivät jonkin kanssarikollisuuspykälän perusteella veisi mukanaan raastupaan sitä osaa liikkeestä, joka pyrkii pysyttelemään kaidalla polulla. Rikollinen aines ja keskiluokkaiset salonkinationalistit ovat kuitenkin tiiviissä keskusteluyhteydessä keskenään, ja koko alakulttuuria pitää otteessaan melko yhtenäinen ryhmäajattelu, jolle on ominaista salaliittoteorioihin uskominen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyminen. Yhteiskunta tuomitaan rappeutuneeksi, “monikulttuuristuneeksi” ja pilaantuneeksi, eikä sen kanssa haluta olla vuorovaikutuksessa.
JN: Kansanhajanaisuuden artikkelissa sanotaan: “Usea keskeinen suomettaja on Perussuomalaisten jäsen ja puolueen kaappaamista omien radikaalimpien tarkoitusperien ajamiseksi harkitaan vakavissaan.” Mikä tarkkaan ottaen on nationalistipiirien, “suomettajien”, kuten Kukkamaija sanoo, suhde Perussuomalaisiin?
HH: Nationalistipiireissä elää voimakkaasti usko omaan eliitti- ja valioluonteeseen, kun taas Perussuomalaiset on leimallisesti syrjäytyneiden ja päähänpotkittujen puolue. Tästä syystä kansallismieliset suhtautuvat pohjimmiltaan sangen halveksuvasti Perussuomalaisiin ja puolueen tyypilliseen kannattajakuntaan. Puolueessa on paljon sellaista jäsenistöä, joka kokee esimerkiksi Veikko Vennamon muiston tärkeäksi ja arvostettavaksi perinnöksi, ja monet tällaiset vanhavennamolaiset vieroksuvat nationalistipiirien elitismiä ja jossain määrin sen rasismiakin. Nationalisteille vanhavennamolaiset ovat rupusakkia, jonka tehtävä on vain äänestää heitä ja pitää suunsa tukossa – puolue kelpaa kyllä kaapattavaksi ja hyväksikäytettäväksi, mutta sen muun jäsenistön kanssa ei haluta olla tasapuolisessa vuorovaikutuksessa. Minkäänlaista emotionaalista kiintymystä itse perussuomalaiseen puolueeseen ja sen perinteisiin nationalisteilla ei ole.
JN: Entä suomalaiseen kulttuuriin?
HH: Samaa voi sanoa myös kansallismielisen liikkeen suhteesta suomalaiseen kulttuuriin: suurin osa siitä on heidän mielestään rappeutunutta ja kommunismin, taistolaisen, monikulttuurisuuden ja muiden kansallismielisille vastenmielisten ilmiöiden pilaamaa. Liikkeessä on kyllä pitkälle kouluttautuneita ihmisiä, myös humanististen alojen edustajia, mutta he ovat tyypillisiä yhden alan nörttejä, joita laajemman yleissivistyksen hankkiminen ei kiinnosta, paitsi silloin kun se tukee heidän jo olemassaolevia ennakkoluulojaan ja aatteitaan.
JN: Kuinka paljon Kukkamaijan siteeraamissa homotarinoissa on perää?
HH: No, minä en tiedä mitään varsinaisista homoseksuaalisista orgioista, kun en naisena pääsisi niihin kuitenkaan mukaan (nauraa). Kaikenlaista tulee kuitenkin nähneeksi. Eräs liikkeen nuoremmista hengailijajäsenistä joutui melkoisen kiivaaseen kiistaan vanhemman johtomiehen kanssa jostain sinänsä melko merkityksettömästä ideologisesta sivuseikasta. Hän oli hyvin ulospäinsuuntautuva ja poleeminen ihminen, mutta sitten yhtäkkiä hän kävi araksi ja vaiteliaaksi ja alkoi kulkea seiniä pitkin. Johtomiehet alkoivat samaan aikaan kutsua häntä kiusoitellen “pornotähdeksi” ja “hyväksi hanurimieheksi” sekä läimäytellä häntä takapuolelle. Oletan, että hänelle oli kurinpitotarkoituksessa tehty jotakin.
JN: Hän ei kuitenkaan jättäytynyt pois liikkeen toiminnasta?
HH: Hän ei jättäytynyt pois liikkeen toiminnasta, koska sillä on tavattoman voimakas henkinen ote jäseniinsä, kuten lahkoilla yleensä. Hän ei voinut jättää kansallismielisiä, koska hän oli panostanut koko itsetuntonsa tähän “kapinallisuuteensa”. Kun halveksii täysillä tavallisia ihmisiä ja “tuulipukukansaa” – sitä Perussuomalaisten peruskannattajakuntaa (nauraa ironisesti) – ja pitää heitä aivopestynä ja kasvottomana massana, on tuskallista nöyrtyä palaamaan takaisin tuulipukukansan joukkoon.
JN: Mafian valat vannonut on loppuikänsä mafian jäsen?
HH: Niin huonosti eivät asiat sentään ole. Tästä mafiasta voi irtisanoutua, mutta vain panemalla itkemällä ja raivostumalla välit poikki. Hyvin repivät riidat henkilösuhteissa ovat tavallisia. Eräänkin parin suhde meni karille, koska lahkon iso herra piti tapanaan ilkeillä naisosapuolelle, kunnes tyttö sanoutui irti sekä poikaystävästään että koko liikkeestä. Sittemmin hän paljasti – homokielellä “outtasi” – poikaystävänsä nationalistiksi muistaakseni eräällä netin tiedekeskustelupalstalla. Poikaystävä pelästyi tätä ja sanoutui kiireesti irti koko kansallismielisestä liikkeestä.
JH: Oli pakko valita kunniallisuuden ja kansallismielisyyden väliltä?
HH: Oli pakko. Sitä paitsi kansallismielisen ajattelun valtavirtaistamiselle on välttämätöntä, että nationalistia ei tunnisteta nationalistiksi. Nationalisti esiintyy aina asiallisena tarkkailijana, joka vain toteaa, mitä mieltä kansallismieliset ovat asioista. Näin hän pystyy ujuttamaan nationalistien valheellisen omakuvan piirien ulkopuolisten ihmisten mieleen. Tämän mainitsemani kaverin tyttöystävä kirjoitti johonkin isompaan maakuntalehteen – taisi olla Aamulehti – pitkän jutun, jossa hän selitteli nationalistien näkökohtia sen saman vanhan valheen perusteella, jolla minutkin aikoinaan houkuteltiin mukaan: nationalistit ovat ainoa ryhmä, joka keskustelee, poliittinen korrektius tukahduttaa keskustelun muualla. Ei tämäkään tyttö tietenkään sanonut suoraan olevansa nationalistijärjestön jäsen. Hän ei myöskään myöntänyt, että esimerkiksi Internetissä nationalistit eivät koskaan oikeasti keskustele, vaan vihjailevat, käyvät henkilöön käsiksi ja valtaavat keskustelupalstan.
(TOINEN OSA TULOSSA LÄHIAIKOINA)
